maanantai 1. syyskuuta 2014

Bellan tiineys

 Bellan ihan ykköslempipaikka on ikkunalla nukkumassa. Sieltä se aina tähystää maisemia samalla kun ottaa torkkuja. ¨
Mutta sitten itse tiineysasiaan. Olen aika varma siitä, että Bella on tiine. Sen masu on nyt muutaman päivän aikana paisunut, myös potkuja (?) tuntuu muutamia. Väsymys ja ruokahalu ovat suuria... Eniten kuitenkin tässä hämää, se että minkäänlaista pesää ei olla väsätty. Olen laittanut malliksi heinää koppiin, että jos ymmärtäisi. Nyt tosin on yhdessä nurkassa "paljas" kohta, muualla heinää, niin en tiedä onko se jotain pesän tynkää vai mitä :)
Noh, se nähdään pian sillä luulisin että tänään oli 29 pv, ainakin omien ja siskon laskujen mukaan. 
 Aina kun otan ton herkkuämpärin, alkaa senpäivänen ravi mun ympäri, et kukaan ei pysy perässä :D
 En tiedä huomaatteko te, että sillä on pömppis, mutta minä huomaan. Ei sillä yleensä tuollaista ole, vaan ihan timmi (XD) se yleensä on:)

Sain muuten aamulla viestiä, että muutaman päivän pitkäksi venynyt tiineys olikin ollut oikea tiineys. Yhden perhoskuviollisen muksun oli Elmerin sisko viime yönä pusertanut. Nyt peukut pystyyn, että se on terve, eläiväinen ja vielä plussaa olis jos se olis tyttö :) Että näin!

4 kommenttia:

  1. Meillä kani rakensi pesän päivällä samana yönä syntyi poikaset... Ja kyllä tuosta Bellan masusta huomaa tiineyden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin meilläkin Lady ekois poikasis :) Ja jep, aika iso on! Muttei kuitenkaan niin iso ku viimeks

      Poista
  2. toivottavasti bella pyöräyttää maailmaan terveen ja onnellisen poikueen :). Mila tekee mulle samaa aina herkkupurkin kanssa :DD. Vaikka se olisikin häkissään, lähtee se innoissaan juksemaan, sitten se tömäilee aitoihin ja juomakuppiin XD.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja jep, kanit osaa olla aika herkkupeppuja!

      Poista

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!