Muutama päivä, ja saan avaimet uuteen kotiin. Kanien tavarat, sekä omat tavarat ovat jo aika hyvin pakattuna, ainoastaan jatkuvassa käytössä olevat vaativat vielä viimehetken kokoamisen. Kesän viimeiset lämpimät päivät alkavat olla käsillä ja iltaisin on jo kylmä. Omat kanini ovat asuneet jo pari viikkoa sisällä odottaen muuttoa, mutta siskon kanit muuttivat hetki sitten myös kanilaa täydentämään. Tänään päätin ottaa vielä pari hyvää kuvaa Nikitasta ja Bellasta. Muutama julkaisukelpoista niistä 200 kuvasta löytyi :D
Mitäs piditte kuvista? Minusta niistä tuli ihan kivoja.
Minulla on jo kova ikävä Fionaa, näin sen viimeksi heinäkuussa. No ehkäpä Hyvinkään näyttelyssä saisin sen jo takaisin? Olisin julkaissut Fionasta ja kolmikosta kuvia, mutta kuvat eivät ole ottamiani, enkä tiedä saanko julkaista niitä.
lauantai 27. elokuuta 2016
perjantai 26. elokuuta 2016
Videota kanin hankkimisesta
Kuvasin aikani kuluksi, ja koska sain idean niin tälläisen ohjevideon siitä mitä tarvitaan ku hommaa kanin :) Mitäs mieltä?
maanantai 8. elokuuta 2016
Kesäloma ohi!
Kesäloman kaksi viimeistä päivää ovat käsillä, sillä keskiviikkona on palattava koulun penkille. Kenen muun mielestä kesä meni tällä kertaa todella nopeasti? Kerrataanpa vähän mitä meidän kesään kuului, koska en paljon kesällä edes postaillut!
Kesän alussa minulla on heti töitä, ja jo ennen kesäloman alkua Fiona muutti Helsinkiin, Vantaalle kesän ajaksi. Työ kesti kaksi viikkoa, jonka jälkeen minulla oli vapaata, aikaa kaneille toiset kaksi viikkoa. Kävin kahden viikon aikana Helsingissä kerran katsomassa kavereita ja Helsinkipäivän konsertissa Kaisaniemessä.
Kävimme myös siskon kanssa Säkylässä kuuntelemassa Sannia. Tähän pieneen lomapätkään mahtui myös kesälomareissu Hämeenlinnaan. Kanien kanssa tuli oltua jonkin verran.
Heinäkuun alussa mulla alkoi taas työt. Heinäkuun alussa Fiona oli saanut Vantaalla kolme pientä poikasta. Nikitan kanssa kävimme kanileirillä Rengossa 15-17.7. Tutustuimme kumpikin uusiin tuttavuuksiin leirin aikana! Heti seuraavana viikonloppuna suuntasin Helsinkiin, sillä pääsin vihdoin katsomaan Fionaa ja pieniä!

Nyt olen vain lomaillut, olemme tosin äidin ja siskon kanssa käyneet Helsingissä shoppailureissulla lähinnä kouluun uusia vaatteita. Nyt enää pari päivää lomaa jäljellä, niin se kesä vain meni. Enää reilu kolme viikkoa, niin mä muutan kanien kanssa ekaan omaan asuntoon! Fionakin palaa silloin luultavasti kotiin.
Miten teidän kesä meni?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)