torstai 30. tammikuuta 2014

Viimeaikaiset ostokset! + Suunnitelmia :)

  Minulla oli viikko sitten synttärit, ja sain paljon kanitavaroita ja rahaa lahjaksi. Olen niillä rahoilla ostanut pari juttua, ja synttärikanitavarat tulivat tällä viikolla postista :) Ajattelin siis esitellä kaikki tuotteet!
Ensinnäkin ostin Pörrille ulkohäkin 10 € kirpputorilta. Emme ole vielä noutaneet sitä, joten kuva tulee myöhemmin. 
Samaiselta kirppikselta ostin;
Sängyn juoksutus tilaan. Mukaan tuli petari ja sydän tyyny. Ostin myös kuvassa näkyvän sinisen (ja myös punaisen) maton.
 Pörrille muovikipan tilalle keraaminen ruokakulho.
Loput tuotteet ovat kaikki Zooplussalta :) Pitää kyllä kehua nopeaa ja laadukasta nettikauppaa :)
Hernelastuja kaikille :)
 Herkkulajitelma, jonka mukana tuli pyykkipoikia :D
 Heinätanko häkkiin kiinnitettävä.
 Lämpötyyny :3 Ihan Ladya varten!
 Kanileiriä varten matkahäkki. Todella kätevä, nopeasti pystytettävä!
 Kaksi yrttisäkkiä :)
 SUURI pajupallero jonka sisällä on heinää.
 Leluja.
 Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä Intiaani maja!

Paljon kaikkea kivaa ja uutta kaneille siis! Mitään ei olla vielä kaneille annettu kuvien ottamisen takia, mutta uskon niiden pitävän!
Pidän nyt taukoa näyttelyissä, koska ei huvita Myrskyn takia niihin mennä. Mutta sen sijaan meille tulee muuta kivaa puuhaa, nimittäin:



<3


Poikasia seuraavasta yhdistelmästä: Bella x Pörri. Poikasten jälkeen Pörri menee leikkaukseen, ja asustetaan se yhteen Ladyn kanssa. Bella saa poikueesta oman kaverin, ja loput menevät myyntiin. Poikasia saa toki jo alustavasti kysellä :). 
Olen jo pitkään miettinyt perheeni kanssa Bellan astuttamista, ja sen jatkuvien kiimojen takia nyt olisi hyvä aika, ja Pörri olisi mainio isä. 
(älkää tulko valittamaan, ennen kuin kysytte askarruttavaa asiaanne! minulla on kokemusta poikasista)

<3: Suvi ja puput



lauantai 25. tammikuuta 2014

Elmerin ulkoilut ja bannerin tekijöitä??























En olekaan kirjoitellut pitkään aikaan, mutta en ole blogia unohtanutkaan. Huomenissa teen videon, ja editoin sen sitten seuraavan viikon aikana, mutta en tiedä vielä milloin. Voitte myös toivoa muita erikoispostauksia, koska mun on vaikea teitä miellyttää, ilman toiveita.  


Tänään pakkanen laski alle kymppiin, joten otin Elmerin kanssani ulos. Ei se kauheasti välittänyt siellä, olla. Sisälle lämpimään herra tahtoi. No, saipahan ainaskin käydä pihalla. 
Bellakin pääsi juoksemaan tänään, kun mentiin mummilaan, pääsi se mukaan. Siellä puput saa juosta yhden-kahden huoneen kokoisella alueella :)


Haluisko joku tehdä mulle bannerin? Tarvisin jonkun sellasen tekemään, itte kun en osaa :(

ps. muistakaahan osallistua arvontaan!!! Linkkin blogin sivussa(mainoskuvassa) !!!

tiistai 21. tammikuuta 2014

ARVONTAAAmainos!!

^ anteeksi koneeni ei oikein pelaaa tuon kuvan kanssa :D Mutta osallistukaahan! ---> KLIK

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Valta on teillä lukijat!

Haluaisin kuvata kanien päivä videon, mutta haluaisin tietää, mitä mieltä olette siitä, että kuvaanko viikonloppuna, vai viikolla? Jos kuvaan viikolla videosta tulee lyhempi, ja vähemmän klippejä, mutta se tulee varmastikin aika pian julki. Jos taas kuvaan viikonloppuna, tulee enemmän klippejä, jopa siivousta, koulutusta ja muuta sellaista, mutta joudutte odottamaan pidempään!


Ja sitten ajattelin kertoa mielipiteeni 3 eri kanin ruuasta! Olen nimittäin huomannut suuren eron, kun olemme vahtaneet antamiamme ruokia kaneillemme.  Kerron alussa myös muutamasta muusta ruuasta, joita olemme kanien meille tulessa niille syöttäneet!



Alussa me syötettiin jotain naturea, koska jäi iso pussi gerbiileiltä, mutta en koe sitä kovin hyväksi ruuaksi, herkkuna menee :)







 Best Friend Menu - on rasvainen, mutta halpa. Ja itse olen sitä mieltä, että jos hyvä ruokaa loppuu, tai menee vaikka homeeseen yllättäen, voipi tätä muutaman päivän varalla syöttää. Meillä ei vedä kenenkään vatsaa ripulille, eikä tuota allergiaa. Tietenkin mielummin ostan parempia ruokia, mutta en nyt meninisi sanomaan tätä ihan huonoksi vararuuaksi, tätä kuitenkin on helppo hakea lähikaupastakin!



Hobby Plus Cuni Fit Plus - hyvä, ja monen suosima pelletti, mutta itse en enää tule tätä ostamaan. Veti Elmeri vatsan useaan otteeseen ripulille, ja papanat olivat jäätävän kokoisia. En tosiaan tajunnut tätä, muutakun sitten kun vaihdoimme RR:ään. Elmerillä on nykyään normi papanaa, ja ripulia ei ole esiintynyt.  Hobby on kuitenkin ihan ok pelletti, muilla kaneilla se toimikin.


Rabbit Royale - on hyvä ja monipuolinen ravinto sekoitus kaneille. Olen tutkiskellut pussin sisältöä, ja siellä on pellettejä, leseitä, herne/maissi lastuja, kuivattuja kukkia ja jonkin näköisiä tiivistettyjä muron tapaisia juttuja, ja heinän korsia! (ainakin mä olen päätellyt sisällöstä noin :D) Tämä ei ole ainakaan vielä aiheuttanut allergiaa/ripulia mun kaneille, ja maistuukin jopa niille!




Nämä oli mun omia mielipitetäni!!!

lauantai 18. tammikuuta 2014

Arvonta 35 lukijan kunniaksi!


Lupaamani arvonta käynnistyy, ja tällä kertaa se on kaikille lemmikeille! (koirat, kissat, jyrsijät, kanit, matelijat, linnut ja otan mukaan myös hepat/ponit)
  
Arvontaan voi osallistua kuka vain, joka omistaa jonkun yllämainituista eläimistä, tai useamman. Arvontaan voi osallistua erittäin helposti!

1. Arvan saat, kun olet blogini rekisteröitynyt lukija, ja kirjoitat sähköpostisi ja lukijanimesi kommenttiboksiin.
2. Arvan saat, kun mainostat arvontaa omassa blogissasi, yllä olevan kuvan kera!

Esimerkki:

Nimeni: Essi
Sähköpostisi: essiesimerkki@gmail.com
Mainostin tässä osoitteessa: www.essiesimerkinblogi.blogspot.fi
Omistan: hamsterin ja kissan
Allergiat: ei ole
 Kuinka monta arpaa: 2

Ja sitten palkinnot! Arvon 2 voittajaa, ja ensimmäinen saa voittoja 10 € edestä, ja toiseksi arvoutunut saa 5 € edestä lahjoja! Ostan palkinnot kun tiedän, kuka voitti ja mitä lemmikkejä hän omistaa. 

Arvontaan on aikaa osallistua 9.2 asti, ja arvon 10.2 voittajat. Ilmoitan voittajat sitten täällä, ja laitan heille sähköpostia. Odotan vastausta 3 päivää, mutta jos vastausta ei kuulu, arvon uudelleen!

ONNEA ARVONTAAN!

ARVONTAMAINOS!

>>>>>>>>KLIK<<<<<<<<

Ja pakkaset paukkuu...

 Me ihmiset asumme tällä hetkellä alakerrassa, ja kissa sekä kanit yläkerrassa. Yläkerrassa ei ole kovin lämmin, joten olemme pistelleet pupuille kaikenlaisia lämmikkeitä, ja pesiä missä voi nukkua ja oleskella.
Ladylla on kantokoppa, jossa on olkia, sen päällä on mukava karvakangas, ja sitten sillä on tuo jouluna saatu fleecepeti, johon pistämme aina heinää lisää.
 Bella ei kyllä ainakaan palele, sillä se etsii häkin viileimmän nurkan, missä voi sitten nukkua. Pupuhuoneen lattiamaton alla on kyllä styroksi, joka omalta osaltaan tuo sinne hieman lämpöä.
 Bellalla on myös taipumusta häkkinsä mylläämiseen, mutta sillä on myös tämä jouluna saatu mökki, ja aivan uusi fleece lämmikkeenä.
 Pörillä taasen on itse viime kesänä rakennettu puumaja, jonka sisällä on karvaa ja heinää, ja päällä on fleece.

 Pojat asuvat käytävässä vierekkäisissä häkeissä.
Ja Elmerillä on tuo hyllymaja, ja laatikko, jossa on joku kangas ja heinää.


Tälläisiä tunnelmia täällä, ja kovasti toivon pakkasten lauhtuvan, jotta pääsen muuttamaan taas ylös kanien kanssa!

perjantai 17. tammikuuta 2014

Myrskyn tarina, ja miten tästä eteenpäin?



 Kaneja oli suunniteltu otettavan, kunnes löysimme ilmoituksen kolmesta kanitytöstä. Nämä sulattivat minun ja siskoni sydämet, ja kävimme jo parin viikon päästä pari pientä tyttöstä noutamassa. Olin valinnut ujoimman, mutta mielestäni söpöimmän kanipoikasen poikueesta. Myrsky (silloinen Misty) ei tottunut syliin, se oli katselu kani, ja hassu sellainen. Tuli talvi, ja kanit muutti talvikanilaan. Seuraavana päivänä koimme oudon yllätyksen, nimittäin kanit olivat tehneet pesällisen pieniä kaninalkuja! Emoksi selvisi Lady, joten Myrsky piti leikata, ettei tulisi lisää poikasia (vaikka niin kävikin). Nimi muuttui silloin Myrskyksi. Sitten Myrsky, ja hänen perheensä Elmeri ja Lady elivät onnellista elämää.
Jossain vaiheessa Myrsky ja Lady piti erottaa, koska Lady ei enää halunnut ollakaan kaveri sen kanssa.
Myrsky eli ihan tavallista kanin elämää, kunnes talvella tammikuussa 2014 Myrskyn terveys heikkeni, ja lääkärissä haettiin lääkkeet, ja aloitettiin viikon hoitokuuri.
  Päiviä kului, eikä lääkkeestä näyttänyt olevan hyötyä. Viikko oli kulunut, kunnes päätimme, että toinen on päästettävä kivuistaan, kun ei enää mihinkään liikkunutkaan. Perjantaina 17.1, eli tänään, äitini suuntasi eläinlääkärille, ja Myrsky veti viimeiset hengähdyksensä. Sillä on varmasti nyt hyvä olla. Eläinlääkärikin sanoi, ettei kyseessä ole korvatulehdus, eikä luultavasti pasteurellakaan. Myrskyllä oli ilmeisesti synnynnäinen vika aivoissa, tai jokin kasvain, sillä se oli liikutellut huuliaan oudosti lääkärillä. 
Oli miten oli, nyt Myrsky elää sydämissämme ja minä ainakaan sitä en tule unohtamaan!

Tästä eteenpäin jatkamme neljän kanin voimin, mutta ken tietää, voihan tulevaisuus tuoda tullessaan jos minkälaista sakkia, mutta sitä ei ainakaan tapahdu ennen lämpimiä ilmoja!

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen...


lauantai 11. tammikuuta 2014

Ei, tää ei saa loppuu tähän!

Olen ollut surullinen ja itkenyt pian kaksi päivää putkeen, nyt vasta alkaa helpottaa, kun olen miettinyt asioita. Tarvitaan ihme, joka pelastaisi oman rakkaimpani. Jos tätä ihmettä ei tapahdu seuraavina kolmena-neljänä päivänä, päästämme Myrskyn paremmille porkkanamaille. Tänään se sentään nieli lääkkeensä,mutta eilisestä mennyt vain huonompaan päin... Kukaan, ei kukaan pysty paikkaamaan sitä aukkoa jonka Myrsky lähtiessään jättää, kun se aika tulee. 
Mietin juuri tänä aamuna, hyvää vuotta seuraa perässään epäonni! Vuosi 2011 oli ihana, kaikki olivat terveitä ja hyvin voivia, myös silloiset gerbiilit ja hamsterini. Vuosi 2012 alkoi ikävästi, 7kk ikäinen hamsterini sai jonkin kohtauksen ja kuoli. Sinä vuonna keväällä toinen gerbiileistäkin menehtyi, ja lopulta syksyn tullessa toinen oma gerbiilini veti viimeisen henkäyksensä. Kunnes pääsin yli gerbiilistäni, kanimme saivat poikasia, ja siitä alkoi onnea tuova vuosi 2013. Se vuosi oli ihana, uusia kaneja, kavereita ja mikä tärkeintä kaikki terveinä! Tästä vuodesta en odota enää mitään kivaa.
Se ei oo liikkunu tosta tänää oikeen yhtään :(
Toivon, että muut kanit ovat/pysyvät terveenä! 

Mutta niin kävimme kaupoilla ja ostin Rabbit Royalea ja kynsisakset!







Tuli haikea olo tekstiä kirjoittaessa :( En välttämättä tällä mielialalla jaksa Ladyn häkkiesittelyä väsätä, mutta saa nähä jaksanko huomenna.

Moikka

perjantai 10. tammikuuta 2014

Myrsky pieni!






"Myrskyn pää on ollut tänään vinossa, ei pysy hyvin pystyssä, kiertää hieman kehää. Muut perheen kanit kunnossa. Vastaanotolla reipas ja istuu ja liikkuu suht suorassa. Oikeassa takajalassa ns kannassa on haava, joka vuotaa melko runsaasti. Ei arista jalkaa, ei turvota tms, saattanut loukata jalan matkalla tai kotona. Haavaa kannattaa puhdistella esim laimennetulla betadinella tai painella keitetyllä ja jäähdytetyllä vedellä. 
Aloitetaan antibioottikuuri, resepti ohessa.
Kyseessä voi olla sisäkorvan tulehdus tai jokin muu tasapainohäiriö tai esim bakteeritulehdus. Jos oireet jatkuvat tai pahenevat, tai Myrskyn yleiskunto heikkenee, ottakaa uudelleen yhteyttä.

Hyvää jatkoa!"

Toivottavasti se sitä onkin, eli hyvää jatkoa! En halua menettää rakastani, se on vasta alle 2 vuotias! Tämä vuosi on alkanut erittäin huonosti! Muutama eläin menehtynyt, yksi (tuntemani) ihminen menehtynyt ja nyt tämä Myrskyn juttu! Kyllä pidin viime vuoden alusta 100000 kertaa enemmän... Meillä oli poikasia, kaneilla kaikki hyvin jne.. Myös ihmisillä oli kaikki hyvin! Toivon kovasti Myrskyn paranevan antibiooteilla, sillä itselläni on 15 vuotis syntymäpäivätkin ensi viikolla, ei olisi kiva viettää niitä surkeissa merkeissä. Toivokaamme kaikki nyt Myrskylle pikaista paranemista!

<3: Suvi ja toipilas!