perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kisailua ja iloisia asioita!

 Palasin eilen Helsingistä kotiin. Puotinharjussa oli taas kisat, tällä kertaa iltakisat. Sen jälkeen olin yön Helsingissä, ja lähdin seuraavana päivänä kotiin. Näissä kisoissa Nikita kisasi viimeisen helpon suoran, ja seuraavissa kisoissa ollaan siis jo keskivaikeassa! Neiti yllätti mut kyllä täysin, eka kierros yhellä virheellä tasaisesti edeten. Seuraavalla kiekalla sain melkein juosta kanin perässä tämän vedellessä täysin puhtaan radan sijoittuen kuudenneksi. Eli taas saatiin ruusuke seinää koristamaan :)
Mukana oli myös Åsa. Auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta, tiesin jo ettei näistä tulla voittamaan. Toiveeni oli, että Åsa yrittäisi edes, pääsisi maaliin. Monta virhettä tuli, mutta jännitys ja kuumuus ahdistivat selvästi kania. Toiselle kierrokselle en viitsinyt sitä viedä, en halua pakottaa. Olen ylpeä, että se jaksoi maaliin, ja yritti suurinta osaa esteistä!

Maanatai-tiistai välisenä yönä meille tapahtui kauan odotettu perheenlisäys. Bella pyöräytti maailmaan 4 todella pientä ja somaa kaninalkua. Nyt vauvat ovat jo 4 päivän ikäisiä, kuvat otettu eilen. Pesässä on kaksi sinikeltaista japanilaista ja kaksi isabellaa :) Nyt jännitetään kuinka moni on perinyt pitkän turkin!

 En pidellyt poikasia kuin hetken, eikä Bella hätkähdä siitä että niihin kosketaan!Haluan vain tarkistaa että ovat ehjiä, ja samalla toinen voi ottaa helposti kuvan!


2 kommenttia:

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!