sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Näin tehdä itse kaneille sosetta!

(sori, kaksi postausta jo tänään)
Mietin tänään, että mitäs sitä voisi kaneille tehdä iltapalalle. Keksejä olisi turha ruveta koittaan, kun en yksinkertasesti osaa niitä tehä, aina ne homehtuu, koska niistä ei tuu kovia. Sitte tuli mieleen piltti, mutta eihän meillä sellasia tähän hätään ollu. Ajattelin sitte, et miksen voisi itse tehdä, ja teinkin. 

Näin teet kaneille sosetta:
Tähän ei tarvita mitään erikoista. Mä ite käytin omenaa, porkkanaa ja kurkkua, sekä hiukan vettä. Kannattaa valita sellaisia raaka-aineita, joista kanisi pitää, sekä banaania tai muuta tummuvaa en ehkä suosittele, jollei kanisi syö sitä heti. Porkkana kannattaa raastaa ennen tekemistä, sillä se on aika kovaa tavaraa, varsinkin kun itse tein soseen sauvasekottimella.

Eli kun olet ottanut ainekset, paloittele ne mahdollisimman pieniksi paloiksi. Laita kaikki kulhoon, ja lorauta hieman vettä sekaan. Sitten survo ne sauvasekoittimille, ja tadaa se on siinä!
 Tiedän, ettei kanit tarvitse tälläistä, mutta halusin tehdä jotain erilaista niille :)

4 kommenttia:

  1. :3 kiva kun tuli tämmönen ohjekki tänne

    VastaaPoista
  2. Onpas sulla söpöjä pupuja :3 Ja eihän se mitää jos joskus vähä tekee itekki kaneille herkkuja..:D Mutta tuossa ois minun blogi liity ihmeessä lukijaks jos kiinnostaa :) liityin sulle :))

    http://princessmyy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, muistaakseni luen jo sun blogia, mutta käyn kurkkimassa :)

      Poista

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!