tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kaneille kesänherkkuja


 Kesä on kivaa, kaneille voi syöttää vaikka mitä erilaisia kasveja ulkoa. Tuoretta löytyy niin maasta kuin puustakin. Nyt kanit saavat nauttia vihreistä, mutta mietin, että pitäisi olla madollisuus herkutella talvellakin. Ostin muutama päivä sitten Clas Ohlsonilta marja ja sienikuivurin. Tässähän voi kuivata omenoiden ja porkkanoiden lisäksi vaikkapa vadelmanlehtiä. Jätin laitteen hurisemaan 40 asteessa viimeyöksi sisällään vadelman- ja mansikanlehtiä sekä hiirenvirnaa. 
Aamulla kävin sammuttamassa laitteen ja otin samalla kuivuneet kasvit pois koneesta. Hienosti olivat kuivuneet ja värikin oli säilynyt kaikilla kasveilla. Pakkaan kuivuneet herkut paperipusseihin, sekä pahvilaatikoihin, sillä olen kuullut, että niissä ne säilyvät parhaiten.

Vaikuttaa todellakin käyttökelpoiselta kapistukselta näin kerran käytön jälkeen. Hintaa kuivurilla oli alle 35 euroa, tarkkaan en muista. Tämä on hyvin edullinen tapa tehdä terveellisiä herkkuja kaneille. Ei tarvitse kuin kerätä ulkoa kasveja ja laittaa kuivuriin muutamaksi tunniksi ja ne ovat valmiita!
Nyt minulla on jo seuraava satsi tulossa, ja se sisältää vaahteran ja pihlajanlehtiä.

Ajattelin kuivata paljon erilaisia kasveja kaneille, jotta talvella riittää herkut. Ne syövät nytkin paljon erilaisia kasveja mm:

voikukkaa, apilaa, hiirenvirnaa, suolaheinää, pihlajaa, vadelmanlehtiä, mansikanlehtiä, ruohoa, piharatamoa, maitohorsmaa jne. 

Paljon muutakin tulee syötettyä, mutta tuossa listana muutama suosikki.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kesäinen kanienpäivä video!

Sainpas aikaseksi kuvata pitkästä aikaa videota blogiin. Youtuben puolella oleva kaksi vuotta sitten lataamani kesäinen kanien päivä on ollut kanavani suosituin, joten päätin tehdä toisen kesäisen kanienpäivän. Toivottavasti pidätte!


tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kesäkausi avattu

 Kevätlukukausi sai päätöksen jo viikko sitten, mutta tulinkin kipeäksi. Se verotti minulta voimia, ja jouduin olemaan kesätöistäkin pois kaksi päivää. Nyt olen päässyt töihin ja saanut kanejakin hoidettua. Siirsimme muutama päivä sitten kaikki kanit ulos asumaan, ja ne ovatkin nauttineet kovasti.
Rakensin melkein kaikille puusta tuollaiset mökit, joissa niiden on hyvä majailla. Rakensin myös uuden esteen :)


Sain Faunattarelta testiin C-vitamiini lisää, jota en tosin ainakaan vielä ole kokeillut. Mutta vaikuttaa todella hyvältä, etenkin marsuille, kaneille kun tuo on vähän turhaa hyvän pelletin rinnalla.

Toivonmukaan pääsen näkemään pian myös Fionaa, sillä minulla on sitä kova ikävä.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Kesäisiä kuvia

 Ilmat ovat olleet lämpimiä ja hyvin kesäisiä. Kanien kanssa on tullut ulkoiltua melko paljon, tänään otin myös kameran mukaan. Voikukkia kasvaa paljon tähän aikaan vuodesta, tosin niidenkin aika on varmasti pian ohi. Nikitan kanssa ollaan välillä hypitty esteitä, ettei taidot ihan ruostu kisakauden ollessa jäässä.

 Bellan kanssa ei olla tehtyä ihmeempiä. Välillä ulkoiltu, ja varsinkin tänään neiti tuntui nauttivan ulospääsystä sillä se kirmaili iloisesti ympäriinsä. Bellan turkki on aivan täydellisessä kunnossa nyt, juuri vaihtunut!

 Fionallekin kuuluu hyvää. Minulla on sitä valtava ikävä, mutta jos kaikki nyt menee suunnitelmien mukaan, pääsen sitä taas kahden viikon kuluttua katsomaan :)
 "Ei tääl oo samanlaista komboo,
ei oo samanlaista juttuu niinkun meil,
toista olemassa ei oo.
 Baby meil on se mitä tarvitaan,
 kaks täydentää toisiaan,
tää on meidän komboo!"

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Onnistumisia

 Eilen lauantaina oli taas pitkästä aikaa kilpailut sekä näyttelyt joihin osallistuimme kolmen kanin voimin. Nasse ja Nikita osallistuivat esteille sekä näyttelyihin ja myös Bella pääsi pöydälle ihastuttamaan tuomaria. 

Koska olin näyttelyissä toisena vastuuhenkilönä, saavuimme ensimmäisenä paikalle avaamaan ovet ja laittamaan pöytiä kuntoon. Pian myös estepuolen väki saapui paikalle ja menin auttamaan ensimmäisen radan - eliitin kokoamisessa, jotta kisat saadaan käyntiin.

Pian radan kuntoon saannin jälkeen alkoi sataa, ja oikeastaan koko päivän tuli välillä ihan kunnolla vettä alas. Se ei kuitenkaan haitannut. Eliitin jälkeen oli helpon vuoro, jossa meillä kilpaili siskoni kani Nasse. Nasse meni yllättävän hyvin ja olen pojasta kovin ylpeä. Ensimmäinen kierros mentiin yhdellä virheellä ja toinen kolmella. Arvosteluluokka oli B, joten tulokset laskettiin yhteen. Klassauspiste sieltä kumminkin tuli ja näin ollen Nasse siirtyy kisaamaan keskivaikeaa mutkaa.

 Harmittavasti kun kenttä oli märkä, Nasselle tuli miinusta näyttelyissä märistä ja likaisista tassuista. Nasse sai kuitenkin  92 pistettä ja jonkun lahjoituspalkinnon :) Seuraavaksi oli Nikitan vuoro käydä pöydällä. Nikita sai hienot 93 pistettä ja kehuja käsiteltävyydestä. Nikitalle lähti mukaan myöskin lahjoituspalkinto.  Heti pöydältä nappasin neitosen valjaisiin, sillä korkeushyppy oli alkamassa.

Tämä oli Nikitan ensimmäinen kerta, kun kokeilimme kisoissa korkeushyppyä. Aloitimme 40 cm korkeudesta ja pääsimme aina 60 cm asti. Nikita on nyt siis klassauksen verran lähempänä pääsyä eliitti korkeuteen. 

Kun Nikitan kanssa kisaaminen korkeudessa päättyi, lähdin katsomaan millaiset pisteet Bella sai. Bella sai myös upeat 93 pistettä. Bellallekin oli tullut hienot 19 pistettä käsiteltävyydestä. Nämä olivat Bellan parhaimpia pisteitä näyttelyissä ja olivat muuten ensimmäiset näyttelyt senioriluokassa!


Saa nähdä milloin pääsemme seuraaviin kisoihin, nyt kun pääkaupunkiseudulta ainakin on kisat peruttu RHD-viruksen vuoksi. Harmillinen tuollainen virus. 

Minulla itsellä alkaa kesälomatyöt kahden viikon päästä, koulukin siis loppuu. Minulla on melkein koko kesä töitä. En tiedä kuinka paljon postailen siis kesälläkään, varsinkin jos ei nyt kisojakaan ole. Olen miettinyt kesän jälkeen hankkivani kolmen kanini lisäksi jonkun pienemmän jyrsijän, ehkä hamsterin tai pari gerbiiliä, mutta sen näkee sitten tuleeko sellaista.

Mitä piditte tälläisestä pidemmästä tapahtumapostauksesta? Valitettavasti mistään hypyistä ei tullut videoita sateen vuoksi.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Hieman kuulumisia

 En lupaa aktiivisempaa blogin päivittelyä, mutta ajattelin hiukan kertoa missä mennään. Kesähän on ihan nurkilla ja viimeisin viikko on ollut ihanan lämmin. Minä olin viikonloppuna Helsingissä päin, vein Fionan sinne. Fiona viettää siellä nyt ainakin koko kesän ja alkusyksyn. Sitten toivottavasti se palaa sieltä minulle.
 Eli nyt minulla on kotona vain kaksi vanhempaa kaniani, juuri kolme vuotta täyttänyt Bella, sekä Nikita. Näiden kahden kanssa ollaan menossa Euran näyttelyihin sekä estekilpailuihin :D Kuvista päätellen voitte veikata kumpi menee kumpaan :P

Tälläistä täällä. Mitään kummempia ei ole tapahtunut, mutta päivittelen ehkä sitten miten kisoissa viikonloppuna meni. En kuitenkaan lupaa mitään.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Anteeksi!

Uusimmasta postauksesta on jo useampi viikko. Olen pahoillani, mutta jaksaminen ei enää riitä blogin pitämiselle tällä hetkellä. Elämä on täyttä vuoristorataa ja tarvitsen aikaa kavereiden kanssa sekä koulutehtäviin. Mun on pakko pitää tauko, ettei blogin pito ja kirjoittamattomuus tuota enempää stressiä. Toivottavasti jaksan jatkaa vaikka kesäloman alkaessa, mutta siihen asti haluan vapauttaa itseni tästä hommasta.
Hyvää kesän odottelua kaikille ♥

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vuoden ekat kisat!



Noniin, nyt on korkattu kisakausi Nikitan kanssa! Lähdimme Nikitan kanssa jo perjantaina liikenteeseen ja yövyimme Salossa. Lauantaina aikaisin aamulla lähdimme kisapaikalle Maskuun. Kisat olivat tällä kertaa maneesissa. Oli oikein kiva kisapaikka!
Minulla oli kani vain keskivaikeassa luokassa, joten muiden luokkien aikana katselin muiden suorituksia ja kuvasin eliitistä myös pari otosta.
Nikita oli luokassaan viides hyppijä joten heti luokan alettua otin sen ulos boksista. Se oli lämpässä vähän nihkeä, mutta hyppi kuitenkin jokaisen esteen yli. Ensimmäinen kierros päästiin kuitenkin maaliin asti viidellä virheellä. Olin hyvin tyytyväinen, koska nämähän oli ekat kisat yli kolmeen kuukauteen. Toisella kierroksella neiti yllätti ja hyppi maaliin vain yhdellä virheellä. Näin ollen se sai keskivaikealta ensimmäisen klassauksensa ja sijoittui luokassa toiseksi.

 Ostin reissulta myös kolme hihnaa, jokaiselle puputtimelle uudet. Fionalle tuon monivärisen, Nikitalle lilavalkea ja Bella sai kauniin turkoosivalkean. 
Hypyttelin tänään Nassea ja Fionaa, yrittäen saada selville, kumpi olisi mahdollisesti parempi ottaa Jyväskylään. Kummatkin olivat kuitenkin sen verran tasaisia menijöitä, joten en vielä tiedä kumpi lähtee mun ja Nikitan kanssa kisaamaan. 

Kisakuvat (c) Karoliina L. ja Veera V.