tiistai 6. tammikuuta 2015

Junailua!

Postauksen alkuun kerron vähän Jyväskylän reissusta, ja tähän postaukseen mahtuu jopa kaksi videota liittyen aiheeseen. Jyväskylä -juttujen jälkeen kerron vähän, miten meillä kanien kanssa on muuten sujunut. 

Aamulla perjantaina lähdin junalla kohti Jyväskylää Nikitan kanssa. Nikitan ensimmäinen junareissu meni mielestäni oikein hyvin. Junassa ei ollut mun lisäkseni paljoa ketään, kuntaas kotiinpaluu junassa oli yli kymmenen koiraa. Nikitaa ei kuitenkaan tuntunut ne häiritsevän. Eli jos mietit voiko kanin kanssa mennä junalla, niin miksipä ei, jos kani on yleisluonteeltaan rento ja utelias. Kauhean säikkyä pupua en stressaisi turhalla reissaamisella :)
Veeran luokse päästyäni, kun saimme Nikitan häkkiin, meni heti katsomaan aivan super ihanaa Raimo pupua. Tottakai oli ihanaa nähdä muutkin kanit, ja tietenkin Veera. 
Siinä sitten availimme toistemme joululahjat, ja juttelimme niitä näitä ja vietimme kanien kanssa aikaa. Leikimme myös Veeran uuden koiran kanssa. Illalla katsoimme elokuvan, ja koska olin herännyt aikaisin, en jaksanut valvoa hirveän pitkään, joten menimme nukkumaan. 

 Lauantaina aamulla lähdimme ostoksille faunattareen, sekä mustiin ja mirriin. Ostokset voit katsella tekemästäni videosta --> LINKKI OSTOSTEN ESITTELYYN!
Lauantaina myös hypyttelimme kaneja. sekä otimme sisällä kuvia niistä. Myös lauantai iltana katsoimme leffaa :)
 Sunnuntaina myös ulkoilimme pupujen kanssa, ei me silloin mitään erikoista tehty.
Tässä vielä videokooste viikonlopusta :)



Sitten vähän kuulumisia kotipuolessa. En tiedä olenko jo maininnut, että Ladylla oli suolitukos hieman ennen uutta vuotta. Valvoin Ladyn kanssa silloin pitkään, kunnes lopulta onneksi se alkoi syödä ja papanoida kunnolla. 
Olemme siskoni kanssa huomanneet Ladyn olevan hieman masis. Luultavasti tämä johtuu seuran puutteesta, siis kaniseuran. Nyt siirsimmekin Ladyn tähän käytävään, jossa se voi olla näköyhteydessä toisiin kaneihin paremmin :)


Muille kaneille kuuluu hyvää. Nikitan ja Åsan kanssa on tulossa estekisoja kaksin kappalein. Helmikuussa on Raisiossa kisat, jonne nyt ainakin pääsen. Klaukkalan kisoista en ole vielä satavarma, mutta luultavimmin, nekin onnistuu, sillä olen alustavasti kyydinkin jo sopinut :) 
Pojat elelevät luultavasti kevään kotona ilman mitään erikoisia tapahtumia, jollei näyttelyitä lähelle ilmesty. Zelda ja Ladykin varmaan kotipupun elämää elelevät, sillä eivät ne kummatkaan oikein estekaneja ole. 
Bellalle on suunnitelmia keväämmällä, mutta niistä saatte sitten myöhemmin kuulla :)












2 kommenttia:

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!