sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Viimeinen lähti maailmalle ja asumisjärjestelyjä

 Pieni pörrö turkkinen Kevätaamun Kastehelmi matkasi perjantaina kohti uutta kotiaan. Sitä tulee ehkä eniten ikävä, koska se omasi niin mahtavan luonteen ja kivan turkin. Mutta koska pikkuinen oli poika, eikä meillä ole tilaa enää pojille, oli hänen muutettava omaan perheeseen. 

 <-- Nyt kun poikaset muuttivat, oli mulla aikaa väsätä kännykkäpussi. Tosin tuo nyt ei ole mikään hirveen kaunis.. Ajaa kuitenkin asiansa ja suojaa tippuvaa kännykkääkin. Tuosta pussista tuli sen verran pieni, että hiukan tulee rakoja, kun laitan kännyn sinne.

 Harmikseni, Bella ei sietänytkään Åsaa omassa häkissään ja pikkuinen joutui muuttamaan omaan häkkiin. Onneksi meillä oli varalla näitä kompostikehikoita, niin ei tarvinnu ku rakentaa. Tein sille ekaks ison häkin, mutta kun siihen ei riittäny kattoa, niin pikkunen hyppäs yli Ladyn puolelle. Nyt sillä on pieni häkki, mutta pääsee vapaaksi paljon: 
Muille pupuille kuuluu "normia" :D
 ^ Älkää välittäkö likaisesta vessasta, sillä tänään on siivouspäivä. Kuva otettu aamulla siis. 

Ruokailua tulen muuttamaan omilla kaneillani ainakin vähän. Niin että aamulla ja illalla rkl pellettiä, mutta yksi pelletitön päivä viikossa. Heinää ja vettä aina tarjolla ja tuoretta miltei joka päivä. Mutta teen tässä sitten videon vaikka kanien ruokinnsasta joskus.

Loppuun vielä pikku video:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!