sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Klaukkalan kisat ja näyttelyt!

Nyt on nämäkin kisat koettu. Näistä jäi kyllä parempi fiilis kuin Raisiosta, vaikka ei mitään voittoja saatukaan. Johtuu ehkä siitä, että olin Raisiossa niin kovassa flunssassa, ettei oikein huvittanut olla kenenkään kanssa. 
Perjantaina illalla lähdin tosiaan Saloon, jossa yövyin. Sieltä lähdimme ajamaan lauantaiaamuna kohti Klaukkalaa. 

 

 Petissä meni todella hyvin. Kummatkin kanit saivat 93 pistettä, ja Nikita sai myös viiden pisteen kohdista kuman. 

Harmittaa ainoastaan Bellan käsiteltävyyspisteet, mutta luulen Bellan olleen jo siinä vaiheessa päivää niin turhautunut, että ei enää pöydällä jaksanut näyttää parastaan.

(c) Kira L.
Viimeiset kuvat (c) Iris J.
  Nikitan estepuoli meni vähän sähläten, mutta olen tyytyväinen sen suoritukseen, sillä tällä kertaa vauhtia esteillä löytyi hyvin. Viimeksi kun ei sijoituttu hidastelun vuoksi. Virheitä tuli niin suoralta kuin mutkaltakin, koska harmittavaisesti oli taas vesieste ja monta pitkää estettä joita Nikita ei niin hyvin vielä osaa.

Klassauksia ei siis tällä kertaa tullut, mutta hyvä niin, sillä voimme jatkaa helpossa vielä jonkin aikaa, ja kerätä kokemusta isompia luokkia varten.
 Olisiko teillä postaustoiveita?

4 kommenttia:

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!