torstai 12. maaliskuuta 2015

Kevät ja tulevat tapahtumat! ♥

 Tänään oli todella kaunis ilma, niin oli pakko ottaa muutama pupu kainaloon ja lähteä ulos. Kokosin sulaneelle nurmelle jonkinlaisen esteradan, johon kuului viisi estettä. Ensimmäisenä otin Nikitan. Sillä oli virtaa vaikka muille jakaa, ja hyppiminenkin oli vähän sähläämistä, mutta muutama ihan kaunis ponnu sieltä tuli.
Nikita selvästi nautti päästessään keväiseen aurinkoon kirmailemaan.
 Åsalle on kasvanut talven aikana leukapussi, vaikka onkin tosi timmissä kunnossa muuten. Näyttää Bella periyttävän sitä aika vahvasti. Noh, onneksi ei leukapussi kania ja sen luonnetta miksikään muuta. Åsalla on ollut pientä taukoa esteilystä, eikä se oikein ole nyt innostunut. Vauhtia kyllä riitti, sekä etenemistahtoa, ponnut vain jotenkin huonoja. Noh, kunhan vaan on aikaa niin taas harjoitellaan.
 Päivän yllättäjänä toimi Pörri, joka loikki upeita loikkia radalla. Saattaapi olla, että se pääsee kesän aikana myös muutamissa kisoissa pyörähtämään :)
 Noniin, sitten tuleviin tapahtumiin. Ens kuun alussa on PetExpo, jonne olen menossa Nikitan kanssa näyttelyihin, sekä esteilemään! Myös Bella lähtee mukaan, tapailemaan urosta, josko tällä kertaa onnistuisi? :) Nikitan kanssa en odota mitään kummoisempia tuloksia, koska hälinä messuilla on tiettävästi hurja.
Ensimmäiset ulkokisatkin on jo tiedossa, Nokialla! Mukaan lähtee Nikita ja jompikumpi/molemmat Åsa ja Pörri. Mikäli menen ilman siskoa, vain toinen tai vain Nikita tulee mukaan :) Saa nähdä :)

Muistakaahan osallistua viime postauksessa olleeseen arvontaan :)




10 kommenttia:

  1. Hei minäkin olen tuolla tapahtumassa tosin en kanien kanssa kun tulen monen sadan kilometrin päästä niin en viitsi ottaa kanejani mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, mullaki matkaa, mut saan ilmomaksulla lipun halvemmalla :)

      Poista
  2. Me ollaan myös tulossa kumpiinkin kisoihin esteilemään! :)

    VastaaPoista
  3. Vois harkita PetExpoon menemistä, missäs se pidetään?

    VastaaPoista

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!