tiistai 11. marraskuuta 2014

Miten ruokkia kania hyvin?

Kanin pääravintohan on heinä, ja juomana kani juo puhdasta vettä, joka tulisi vaihtaa väh. joka toinen päivä, kesäisin toki päivittäin, sillä se kuumenee nopeasti. Minä kuitenkin luulen, että kani ei saa kaikkea tarvitsemaansa hyvän massan ja terveyden saavuttamista pelkästä heinästä. Voin toki olla väärässä ajatusteni kanssa. 

Vitamiineja ja muita ei suinkaan tarvitse saada pelleteistä, vaan hyviä ainesosia monipuoliseen syömiseen kani saa tottakai vihanneksista, hedelmestä ja ulkoa tuoduista herkuista. Se mitä kaneille saa ja ei saa antaa,onkin sitten toinen juttu. Joskus on vaikea tietää saako kyseistä hedelmää antaa kanille. Kuitenkin jos pysytään suomalaisissa tuotteissa, yleensä saa antaa.

Kaneille saa antaa mm.

porkkanaa, kurkkua, salaattia (romaine-, jäävuori-, lehtisalaatti..), omenaa, päärynää, tomaattia, banaania, vesi- ja hunajamelonia, voikukkia ja lehtiä, pihlaja, koivu, kuusi, aroniamarjapensas ja monia muita.

Tärkeää on antaa kanille monipuolisesti kaikkea, mutta ei paljoa kerralla. Jotkin kanit ovat herkkävatsaisempia, joten niille ei sovi antaa niin hirveästi. Iso tuoreen määrä vaikuttaa myös usein heinän syöntiin, joka taasen aiheuttaa vatsavaivoja, esim. papanat ovat pieniä. 

 On kuitenkin suotavaa antaa pupulle niille tarkoitettuja pellettejä, sillä siitä kani yleensä heinän lisäksi saa kaiken tarvitsemansa. Hyviä pupuruoka merkkejä ovat mun mielestä Rabbit Royal, Oxbow, Genesis, Cuni Complete, muita en ole kokeillut joten en sano niihin mitään. 

 Pellettiä ei tarvitse antaa paljoa, mutta se miten paljon antaa on omistajan oma valinta. Mitä enemmän kani syö, sitä enemmän se tarvitsisi liikuntaa lihomisen välttämiseksi. Riippuu toki myös ruuan rasvapitoisuudesta.
Esimerkiksi Rabbit Royal on ilmeisemmin aika kevyttä safkaa, ja me annamme desin sitä päivässä, ja sen lisäksi pienenmäärän genesistä, menua tai siemenseosta mukaan, oman mielen mukaan :)

 Jokainen ruokkikoon kanin omalla tavallaan. Mä halusin tehä tälläsen pienen postauksen jolla kania hankkiva pääsee minsta hyvin alkuun. Sanokaa oliko ihan huono postaus ja mitä mieltä olette? :)


2 kommenttia:

  1. Nii voisikko mitenkää keretä tekee mulle sen bannerin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla etten kerkeä. Mulla on ihan liikaa tekemistä joka päivä. Ja meidän gimp ei oikein toimi..

      Poista

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!