perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kanien suolitukos!

 Suolitukos on kaneilla aika yleinen, nopeasti hengen vievä vaiva. Se on kuitenkin helposti hoidettavissa ihan kotiolosuhteissa, kunhan tietää miten toimia. Tässä postauksessa kerron, mikä on suolitukos, ja kuinka sitä tulee hoitaa, sillä tämä asia koskaa minua hyvin paljon, pariviikkoa sitten Elmerillä oli todella iso suolitukos, joka onneksi parani, ja tänään Pörrillä oli pienempi, joka nyt näyttäisi menneen ohi. 

ENNALTA EHKÄISY:
♦riittävä liikuntaa edistää suoliston toimintaa, ja samalla ehkäisee muitakin vaivoja, kuten liikalihavuutta, ummetusta jne.
♦riittävä heinän saanti ja syönti
♦hyvä laatuinen pelletti ja ruoka yleensäkin
♦pitkän kanin turkinhoito, varsinkin karvanlähtö aikaan

OIREET:
♦ kani makoilee ja yrittää pysyä paikoillaan
♦ se saattaa myös yrittää vääntää vatsaansa kummallisesti
♦ kani ei syö eikä juo mielellään
♦ kani ei ulosta

Jos huomaat kanissasi yllä mainittuja oireita, seuraile kanin tilaa hetki. Jos kanissa ei ilmene muutoksia, tai tila menee pahempaan suuntaan, yritä selvittää onko kyse ripulista, ummetuksesta vai suolitukoksesta. Ripuli on näistä helpoin tunnistaa. Suolitukoksessa kanin maha saattaa olla pyöreä ilmava, sekä pinkeä pallo, tai kova. Hellä vatsan hieronta saattaa auttaa kanin suoliston toimintaa, ja sitä suosittelen tekemään aina hiukan.
Kanin on tärkeää juosta ja muutenkin liikkua, sillä se ei saa makoilla vaikka se kuinka haluaisi/näyttäisi väsyneeltä. Jos kani ei liiku, pakkoliikuta sitä. Ota se lattialle ja tuupi takapuolesta.
Minä juoksutin sisällä ja myös ulkona valjaissa.
Jos kani ei juo itse, sitä on hyvin tärkeä pakkojuottaa ruiskulla. 
Veteen voi lisätä heinä/ruohosilppua, jotta se maistuisi kanille paremmin. Minä laitoin myös hyvin murenevaa herkkua mukaan. Siitäkös pupu innostui ja joi helpommin litkua.
Kanin on tosi tärkeää myös alkaa syödä, sillä suolen toimintaa täytyy pitää yllä. Vaikka paras mahdollinen olisi heinä, on tärkeää tarjota pupulle sellaista ruokaa josta se tykkää ja varmemmin syö. Jos kani ei ala syödä, voi ruokaa tunkea hampaiden vierestä niin syvälle, että kani alkaa vaistomaisesti pureskellä suussa olevaa ruokaa. 

Olen myös kuullu, että ananas ja/tai parafiiniöljy(?) auttaisi suolitukoksessa tuomaan tavaraa ulos, mutta itse en ole näitä kokeillut, joten en suosittelekkaan :)

JOS KANI EI SYÖ/TAI PAPANOI VUOROKAUDEN AIKANA VIE SE ELÄINLÄÄKÄRIIN!

Toimisitko itse eri tavalla, vai onko jotain lisättävää, kerro ihmeessä!




9 kommenttia:

  1. säilöananaan litkua kannattaaantaa jos on, sitä kannattaa antaa myös karvanlähtö aikaan ehkäistäksesi suolitukosta. Milalla ei siis ole ollut, mutta karvanlähtöaikaan annetaan aina sitä säilöananaksen mehua, ettei tulekkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei :) Vois koittaa kyl Pörrille antaa!

      Poista
    2. Ite oon taas kuullut ettei ananas mehu auttaisi sokeripitoisuutensa takia. Parafiini öljy on toimivin.

      Poista
  2. Me ensi luultii et pumpulil ois ollu mut se olikin kuumuus :D meijän pörril on saman laiset valjaat :3

    VastaaPoista
  3. Mistä erottaa onko vatsa vaan kovalla?

    VastaaPoista
  4. Oulun eläinklinikan hoito-ohjeet, kun karvapaakkuja on suolistossa:

    "Karvapaakku estää suoliston normaalin toiminnan ja voi aiheuttaa kanille ummetusta. Parafiiniöljy edistää karvapaakkujen kulkeutumista suolistossa. Kanille annetaan parafiiniöljyä ruiskulla suuhun muutamia kertoja päivässä kunnes tukos aukeaa ja kani ulostaa normaalisti. Parafiiniöljy on annettava rauhallisesti ja hitaasti ettei kani vedä sitä keuhkoihin. Kääpiökanin päivittäinen annos on 5 ml, tavallisen kanin yhteensä 10 ml. Karvapallojen etenemistä suolistossa auttaa myös liikunta ja kanin vatsan kevyt hierominen muutaman minuutin ajan parafiiniöljyn antamisen jälkeen."

    "Ananasmehu liuottaa karvapalloja. Sitä voi antaa kanille 5 ml kahdesti päivässä viikon ajan."

    "Karvapallojen muodostumista ja kertymistä suolistoon voi ehkäistä harjaamalla kanin, etenkin karvanlähdön aikaan."

    Lähde: http://www.ouluek.fi/index.php?page=kanin-hoito-ohjeita

    VastaaPoista
  5. Muöle tuli tänään uus kani. Se ei oo syöny eikä juonu, mutta se liikkuu kyllä ja papanoi. Saattaako tää johtua siitä, että on uusi koti ja saattaa stressata vai onkohan sillä suolitukos? Sen maha tuntuu aika "kovalta"

    VastaaPoista
  6. Kiitos sun ja sun blogin❤ Mun pikkusiskon kani makoili paikoillaa (eioo yhtään sen tapasta) hetkisen aikaa ja no sit mietittii et mistä on kyse ja alettii googlaa, luultavasti suolitukos. Pakkojuotettiin ruiskulla vettä ja hitusen ananasmehua sekasin ja tuupittii vähän juoksenteleen. Nyt aamulla jo vähän paremmassa kunnossa.😊

    VastaaPoista
  7. Meillä kääpiöluppakanilla on muutaman kuukauden välein suolitukos. Ikävä vaiva. Kova karvanlähtö koko ajan, joten suoli tukkeutuu helposti vaikka kuinka yrittäisi harjata.
    Meillä ollaan saatu joka kerta suolitukos pois käyttämällä parafiiniöljyä sekä recovery plus -kanin tukiruokaa (saatavilla ainakin eläinlääkärin vastaanotoilta, hinta n.6 €/pussi) Eli siis parafiiniöljyä pakkojuotetaan pienellä ruiskulla kanille (n.2-3 ml), lisäksi pakkojuotetaan ruiskulla raikasta vettä ja pakkosyötetään tuota tukiruokaa parin tunnin välein ruiskulla. Tuo tukiruokapussi sekoitetaan n.1 dl:n vettä ja se tulisi vuorokauden aikana syöttää kanille. Tätä me ollaan jouduttu jatkamaan n.2-4 pvän ajan, ja sitten alkaa jo itsenäisesti syömään.
    Meillä on myös tuore basilika ihan valtavaa herkkua eli sitä syö vaikkei muuta suostuisikaan syömään.

    VastaaPoista

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!