maanantai 29. kesäkuuta 2015

Isoja loikkia ja tulevia tapahtumia!


 Nyt on mennyt jo lähes pari viikkoa taas siitä kun kirjoittelin viimeksi tänne blogin puolelle. Tänään hypyttelimme kaneja xxx-, A ja pystyesteillä. Nikita meni todella hienosti yllättävillä ja kauniilla korkeilla loikilla yli isot esteet. Ensimmäisessä kuvassa esteen korkeus on n. 50cm ja pituus 30-45 cm.Nikita kaipaa enää yhden klassauksen suoralta. Uskon, että Nikita voisi hyvin pärjätäkin keskivaikeassa, vaikkei vaikealle yltäisikään!
 Suunnitelmiin tuli muutoksia, ja ilmosin myös Åsan Puotinharjun iltakisoihin keskiviikoksi. On jo pitkään pitänyt kokeilla eteneekö tuo kisoissa lainkaan, joten päätin nyt kokeilla. Keskittymisellä ja riittävällä vauhdilla neiti pääsee yli pitemmät ja korkeammat esteet. Åsa tuskin pärjäisi keskivaikeassa, mutta ei tarvitsekaan. 



 Ostimme siskoni kanssa itserakennetun kanien agilityradan. Rataan kuuluu keinu, lankku ja kaksi estettä. Pörri ei oikein ensimmäisellä kerralla tajunnut muiden kuin esteiden ideaa.
Mutta mitäpä yleensä ensikertalaisilta voi vaatia.


 Odotamme Bellan poikasia parhaillaan syntyväksi, jos niitä on tullakseen. Tänään on onnistumisesta riippuen joko 29 tai 30. tiineyspäivä. 
Siskoni sai rippilahjaksi uuden objektiivin, kuten kuvista voi huomata. Nyt kaneihin voi zoomata kauempaakin, ilman laadun menemistä pilalle!
Seuraavia kisoja joihin olen menossa ovat näillä näkymin Puotinharjun kisat 1.7. sekä 11-12.7. Maskussa kilpailemme myös SM kisojen väliluokkia. SM kilpailujen yhteydessä, Veera tulee ensimmäistä kertaa meille, ja josta jatkamme sitten matkaa kilpailuihin.Kisoja odotellessa :)
 ps. postausehdotuksia olisi mukava saada!

2 kommenttia:

  1. Onnea poikasista!
    Ihanan suloinen Pörri ja taitavat Åsa ja Nikita! Toivotaan että saatte huomenna viimeisen klassauspisteen. :)

    VastaaPoista

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!