sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Lunta, lunta ja hiukan lisää lunta!

Tänne on tullut tosi paljon lunta, jopa melkein poni uppoaa :D Tänään oli tosi upea ilma, ei kylmä, ei tuulta ja paljon lunta, josta suurin osa meidän kaneista tykkää. Joten kävimme ulkoilemassa kaikkien pupsien kanssa, myös kamera oli mukana :)
Nikita meni tavalliseen tapaansa, eikä pelännyt, muttei ollut viiroimmalla päälläkään. Nikitaa en uskalla päästää vapaaksi (irrottaa siis hihnasta) sillä sen verran arvaamaton se on. 
 Zelda oli myös melko rauhallisella päällä, vaikka virtaakin oli. Uskalsin viedä sen ulos, sillä olen melkein satavarma, ettei vahinkomuksuja ole sentään tulossa :') 
 Onko kukaan koskaan huomannut, miten vaikeaa mustasta kanista on saada kuvia? Åsasta ainakin. Åsakaan en uskalla päästää irti, sillä se pelästyy välillä lintuja. Åsan murkkuikä alkaa pikkuhiljaa onneksi mennä ohi, ja kanin oikea luonne tulla esiin. 
 Bella oli ulkona rauhallinen kaivuri :'D Kyllä se juoksikin, mutta eniten se katsoi söpösti kameraan kuten näistä kahdesta kuvasta saattaa huomata.
 Toimme Ladynkin ulos, mutta ei se paljoa ulkoilusta nauti, joten otimme pikaisesti vain muutaman kuvan. Se vain kökötti paikoillaan, eikä liikkunut minnekkään.
 Pörri oli hauska, kun lumi tarttui sen poskikarvoihin. Sille kasaantui myös isoja lumipaakkuja mahan alle. Pörri rakastaa ulkoilua, ja pitäisi toimertua viemään se useammin ulos.
 Myös Elmeri oli ulkona. Aluksi luulin, ettei sekään tykkää nyt ulkoilla, mutta hetken seistyään, se alkoi jo pomppia innoissaan. :)
 Mikä oli lempikuvanne?







8 kommenttia:

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!