keskiviikko 17. joulukuuta 2014

17. Kanien hyppyjä sisällä


Nykyään kaikki mun kanit osaavat hyppiä esteitä, vaikka kaikki eivät samalla tasolla olekaan. Kaikille on kuitenkin valjennut estehypyn salat, eikä enää odotella puoltatuntia esteen toisella puolella miettien, mitä ihmettä pitäisi tehdä. Tytöt kaikki hyppivät hyvin sekä sisällä, että ulkona, Elmeriä ei oikein sisällä innosta loikkia. Åsa ja Nikita, sekä Elmeri ulkona hyppivät jo komeasti helpon luokan tasoisia esteitä. Bellakin melkein, mutta koska en ole harjoitellut sen kanssa paljoakaan, en kehtaa vielä mennä kokeilemaan radalle.
Olen nyt hypyttänyt kaneja sisällä, koska olin alkuviikon flunssaa toipumassa kotona. Olen Åsasta erittäin ylpeä, sillä neiti on hypännyt kuvissa olevan esteen melkein suurimpana mahdollisena. Ylin puomi vielä tipahtaa takajalkojen osuessa siihen, mutta ei se mitään. Olen hypyttänyt kaneja kahden-kolmen esteen radalla, tai pelkästään yhdellä treenaten juuri vaikeaa korkeutta. Åsa älyää jo mennä suoraan myös seuraavien esteidenkin yli :)

Nikita hyppii jo melkein samaa tasoa kuin Åsakin. Sillä on paljon kevyempi ja sirompi kroppa kuin Åsalla, joten se pystyy loikkaaman korkeammalle helpommin. Nikitan suku äidin tai isän puolelta on estekaneja :) Tosin Zelda, vaikka onkin Nikitan sisko, ei sitten mene esteen yli kuin pakottamalla, mutta niillä on niin erilaiset luonteet ja kropat!


 Bella menee siististi ja varmasti pienet esteet. Ulkona se menee kyllä paremmin ja korkeampia esteitä!

OLISI KIVA JOS OSALLISTUISITTE KUVAKILPAILUUN, SILLÄ EN JÄRJESTÄ SITÄ JOLLEI TULE 10 OSALLISTUJAA, JA SILLOIN NÄMÄ JOTKA OVAT JO LÄHETTÄNEET KUVANSA, TEKIVÄT SEN AIKA TURHAAN :( 

2 kommenttia:

  1. Pakko sanoa että tuon kokoisilla esteillä kanin kropalla ei juurikaan ole väliä. Ei se niin paljoa vaikuta. Isommilla esteillä sitten toki, sekin ihan kiinni kanin hyppytyylistä.
    Hienosti hyppivät ja kiva kun ovat tajunneet esteiden idean! :) Videota olisi kiva saada loikista joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, no tavallaan tarkoitin isompis esteitä :) Kiitos, ja juu, voisin väsäillä joku päivä videota taas :)

      Poista

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!