lauantai 6. syyskuuta 2014

Monenlaisia kuulumisia

 Ekana voin kertoa pikaisesti esteilystä Ompun kanssa. Åsalle on tullut murkkuikä, ja sen huomaa valjaiden laitossa! Hankalaa kun mikä. Mutta onneksi este innostus ei ole hävinnyt. Alkukankeuden jälkeen mennään kuin pommi puhtaasti koko rata. Tänään jaksoin koota hyvin hankalan x-esteenkin, tosin puomeja on vielä ihan liian vähän :/..
Sitten poikasiin, joista otimme tänään yksittäis kuvat, jo ihan siksikin, että piti katsella vähän, kun yksi on muita pienempi, vertailun vuoksi. Ja samalla kun vilkaisin poikaset, siskoni otti kuvat jokaisesta. Muutaman kerran poikasia löytyy pesän ulkopuolelta, mutta onneksi olen aina huommannut ja saanut siirrettyä ne :)
 Isabella
 ?
 ?
 ?
 Käytiin myös ostoksilla, ja kirppairilta tarttui mukaan yllä olevat tekstiilit. Kaikki maksoivat yhteensä 6 €. Ostin myös ekaa kertaa rooman salaattia, sillä olen kuullut, että se olisi terveellisempää salaattia, kuin normi jäävuori salaatti. Myös porkkanoita tarttui mukaani!
 Minkä värisiltä poikaset susta näyttävät?


4 kommenttia:

  1. Ihania noi poikaset ! Onko 3v naaras liian vanha astutukseen. Meillä on nyt perheen TODELLA rakas uros jolle aateltiin morsian hommata ja sitten poikasia, joista yks jäis meille ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Minusta on riskialtista teettää kolme vuotiaalla poikasia, kun se maksimi ikä EKOIHIN poikasiin on n. 1,5 vuotta :) Riskihän tietenkin joka astutuksessa, se pitää muistaa..!

      Poista
  2. Täytyykö naaras kaneilta putsata hajurauhaset?

    VastaaPoista

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!