sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Jesh!

Jes, jes, jes! Saan ihkaoikean kanihuoneen!!! Toimii siis niin, että siskoni huoneen valloittavat kanit, ja ne saavat riehua siellä oma mielensä mukaan. Sinne muuttavat Myrsky ja Bella 180cm x 90cm x 70 cm mittaisiin häkkeihin, eli siis todella kookkaisiin häkkeihin, ainakin minun mielestä. Ladyn häkki on vähintään tuon kokoinen, mutta luultavasti siitä tulee isompi. Häkkeihin tulee paljon virikkeitä ja leluja, ja kaikki tarpeellinen. Kukin kani saa jaloittelua runsaasti päivittäin. Varmaankin tehdään tälläinen; klo 7.00, eli kun herään menen päästämään Myrskyn vapaaksi. Myrsky saa olla vapaana sen ajan kun olen koulussa, eli klo. 15.00 saakka. Silloin kun olen ottanut Myrskyn kiinni, pääsee Lady ulos. Lady on vapaana n. 21.00 saakka illalla, jolloin sitten yövuorolainen Bella pääsee vapaaksi. Bellan pistän häkkiin taas aamulla seittemän aikaan, kun on Myrskyn vuoro. Mutta siis kani pääsee häkkiin mielensä mukaan, mutta sillä on siis mahdollisuus vapauteen. 

Ja joku varmasti nyt miettii "mitä elmeri sitten?"  Elmeri pitää nykyisen häkkinsä ja asuu siinä missä nytkin. Sen on parempi asua ilman muita. Ja vahingoiltakin säilytään, kun Elmeri on jossain muualla kuin kaksi naarasta. Elmeri saa sitten pitkin päivää tulla ulos häkistään, miten nyt sitten katsotaankin sille parhaaksi. 

Mutta nyt, mitä virikkeitä ja muita juttuja suosittelette, kertokaa? Miltä ulkoiluajajt kuulostaa?

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa minusta tosi hyvältä :) Tässä jotain virikkeitä: oksat, pyyhkeet (kaivelemiseen), tasot, pallot, vessapaperirullat ja muut niistä tehdyt virikkeet, putket, piilopaikat, pedit/tyynyt, pahvilaatikot, kevyet kipot tms. (heiteltäviksi).

    VastaaPoista
  2. No, minun kani tykkää ainakin sählypalloista missä on herkkuja sisällä! :) Käy katsomassa blogini: http://pupuelama.blogspot.fi/ Liity lukijaksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kiitos ohjeesta! Kokeilen! Ja käyn kurkkimassa blogissasi!

      Poista
  3. Meillä tykätään herkkupalloista, heinätunneleista ja kaikenlaisesta kiipeilemisestä. Mäki saan huoneen kanilleni, mutta vasta keväällä ja se on ulkona. Se on sellanen mihin kuuluu myös ulkotarha...
    www.liiankaunis.blogpot.fi <- tuolta löytyy jonkun verran lisää (;

    VastaaPoista

Anonyymit olkaahan kiltisti, jotta kommentointi lupa säilyy teilläkin!